Syysomenat

Syysomenalajikkeiden arviointi on tehty syksyllä 2016. Olen sisällyttänyt tähän osioon siideriomenalajikkeemme.

Omenamehun makua ei aina voi ennustaa maistamalla pelkästään omenaa, siksi valmistin jokaisesta lajikkeesta mehun erikseen. Arvioin omenoiden maun ja vertasin sitä Krannilan ja Paalon omenapuukirjaan. Harri arvioi mehun maun ja arvioi lajikkeiden sopivuuden siiderin valmistukseen.

Arvioimme syysomenalajikkeiden mehun maun, koska siiderin onnistumiseksi omenamehun maku on yksi kriittisimmistä tekijöistä. Valmistin mehun lingolla 2-4 omenasta. Harri arvioi sokkona mehun makeuden, hapokkuuden ja flavourin asteikolla 1 – 5 (mitä korkeampi arvosana, sitä makeampi ja hapokkaampi mehu on).

Kahdeksan aikaisimman syysomenalajikkeen mehu arvioitiin 6.9.2019. Silloin suurin osa näiden lajikkeiden omenoista oli kypsiä. Nämä lajikkeet olivat: Ananaskaneli, Bessemjanka Mitshurinskaja, Grenman, Harlamovski, Keltakaneli, Koritshnoje Tumanoje Susova, Prizemlennoje ja Särsö.

Viiden syyslajikkeen mehun maku arvioitiin 10.9.2016. Nämä lajikkeet olivat: Moskovan Päärynäomena, Kalle Siren Päärynäomena, Paasikivi 2, Melba ja Sugisdessert.

Neljä syyslajiketta: Aelita, Koritshnoje Novoje, Luotsi ja Slava Popediteljam arvioitiin 20.9. Samaan aikaan arvioitiin siideriomenalajikkeet Michelin, Tremlets Bitter ja Taylors.

Loppujen siideriomenoiden mehu arvioitiin 27.9. 2016, jolloin ne olivat pääosin kypsiä.

Vuoden 2017 sato oli surkea. Uudet lajikkeet eivät tuottaneet yhtään omenia. Sen sijaan vuonna 2018 sato on ollut erinomainen. Helteinen kesä joudutti omenien kypsymistä. Tosin kuiva kesä samoin kuin pihlajanmarjakoiden hyökkäys aiheutti sen, että omenoita varisi runsaasti.  Erityisesti nuoremmat puut kärsivät kuivuudesta, ja useat niistä pudottivat kaikki omenaraakileet. Valkean Nalifin, Punaisen Astrakaanin sekä Jaspin hedelmät kypsyivät, ja niiden mehut maisteltiin 27.8.2018.

Aelita

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aelita-omenat ovat terveitä ja suurehkoja. Omenat ovat mehukkaita ja hapokkaita.

Aelitan omenissa oli hyvin vähän rupisuutta eikä muumiotautia esiintynyt. Omenat ovat suurehkoja ja punaviiruisia. Niiden malto on kovaa. Omena on mehukas, hapokas, mausteinen eikä kovin makea. Krannilan kirjassa omenaa kuvataan hienorakeiseksi ja mehukkaaksi, makeaksi ja miedosti happoisaksi.

Mehun makutestissä Harri arvioi makeuden 3/5, hapokkuuden 5/5 ja flavourin 4/5. Makua hän kuvaili voimakkaaksi, alleen jyrääväksi. Hapokkuuden osalta lajike sopii hyvin siiderin osakomponentiksi.

Ananaskaneli

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ananaskaneli on punaisen ruskea omena. Sen maku on selvästi kanelimausteinen.

Ananaskanelin omenat ovat keskikokoisia tai isohkoja. Niissä oli hyvin vähän rupisuutta ja muumiotautia vuonna 2016. Omenat kypsyivät syyskuun alussa. Ne ovat ruskean punaisia. Ananaskaneli ei ole kovin makea eikä hapokas ja kanelimausteisuus tulee maussa selvästi esille. Niiden malto on pehmeää. Krannilan kirjassa mausta oli maininta vain kanelimausteisuudesta.

Mehun makutestissä ananaskanelin makeus oli Harrin arvion mukaan 3/5, hapokkuus 2/5 ja flavour 4/5. Maun sanallinen arvio oli: erikoinen, tasapainoinen ja hyvä. Mehulinkovalmistuksessa sen saanto oli 61 %. Soveltuu siiderikäyttöön erinomaisesti muihin lajikkeisiin sekoitettuna.

Bessemjanka Mitshurinskaja

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bessemjanka Mitshurinskaja on hyvin kaunis punainen omena. Sen maku on hyvä ja mehu erinomaista.

Bessemjanka Mitsurinskaja kypsyi elokuun alussa, vaikka Krannilan kirjassa on maininta valmistumisesta myöhään syksyllä, tosin kaikki omenat kypsyivät 1 – 2 viikkoa tavallista aikaisemmin 2016. Omena on hyvin punainen ja keskikokoinen. Lajikkeessa on vain vähän rupea ja muumiotautisia ei esiintynyt. Omenan malto on pehmeä, mehukas, makeahko ja hapokas sekä hyvin mausteinen. Krannilan kirjassa oli arvio maukas syöntiomena.

Harri arvioi omenan mehun makeuden 4/5, hapokkuuden 3/5 ja flavourin 5/5. Mehun väri oli vesimeloonimaisen punainen ja maku upea. Mehulinkovalmistuksessa mehun saanto oli 57%. Soveltuu erinomaisesti siideriomenaksi muiden lajikkeiden ohessa.

Grenman

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Grenman on pieni omena, joka on valitettavan altis ruvelle. Puu on hyvin satoisa ja omenan maku hyvä.

Osa Grenmanin omenoista oli kypsynyt 6.6.2016 ja pudokkaat kerättiin mehuasemalle puristukseen. Omena on pieni ja voimakkaan punaviiruinen. Lajike on altis ruvelle ja siinä esiintyi myös muumiotautia. Puu on hyvin satoisa. Omena on hyvin mehukas, makeahko, mausteinen eikä kovin hapokas. Krannilan kirjassa omenaa on kuvattu meheväksi, maltoa hienorakenteiseksi, miellyttävän viinihappoiseksi, kohtalaisen makeaksi ja ryytimäisen mausteiseksi.

Harri arvioi lajikkeen mehun makeuden 3/5, hapokkuuden 2/5 ja flavourin 4/5. Hän kuvasi makua oudoksi, jännäksi ja erottuvaksi. Mehu oli punainen. Mehulinkovalmistuksessa mehun saanto oli 58%. Soveltuu siiderinvalmistukseen osakomponenttina hyvin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Grenman vuonna 2018, jolloin oli erinomainen sato. Omenalajikkeet olivat ruvettomia, mutta pihlajanmarjakoin vioittamia.

 

Harlamovski

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Harlamovski on iso omena. Sen malto on pehmeä ja se on erinomainen syöntiomena.

Harlamovski on aikainen syysomena, jonka hedelmät ovat isohkoja tai isoja. Omena on punaviiruinen. Puun omenat ovat hyvin ruvenkestävä, mutta kuitenkin puussa oli jonkun verran muumiotautisia omenia. Kypsät omenat ovat pehmeähköjä, mehukkaita, hyvin mausteisia, makeahkoja ja hapokkaita. Krannilan kirjassa makua oli kuvattu happoiseksi ja suositus oli talouslajikkeeksi. Meillä omenaa on pidetty hyvänä syöntiomenana.

Harri arvioi Harlamovskin mehun makeuden arvosanalla 4/5, hapokkuuden 3/5 ja flavourin 4/5. Sanallinen arvioi oli tasapainoinen ja lempeä. Mehulinkovalmistuksessa mehun saanto oli 54 %. Soveltuu hyvin siideriomenaksi sekoitettuna muihin lajikkeisiin..

Jaspi

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jaspi v. 2018. Jaspioksa on vartettu perheomenapuuhun.

Jaspin omena oli hieman hapokas, makea ja sen aromi oli hyvä. Omenoiden linkouksessa syntyi vain 45 % mehua.

Harri arvioi mehun makeuden 5/5, hapokkuuden 3/5 ja flavourin 3/5, ja sanallinen arvio mehusta oli hyvä ja voimakas.

Krannila kuvailee kirjassaan Jaspin makua miedosti happoiseksi, makeaksi ja aromaattiseksi.

Kalle Siren Päärynäomena

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kalle Siren Päärynäomenat ovat helposti tunnistettavia soikeanmuotoisen hedelmän ansiosta. Puu tuottaa terveitä erikoisen makuisia omenia.

Kalle Siren Päärynäomenat ovat keskikokoisia, voimakkaan punaviiruisia omenoita. Hedelmissä ei ollut rupisuutta ja vain hyvin vähän muumioituneita yksilöitä. Omena on hapoton, mausteinen, ei mehukas ja hyvin vähän makea. Maku on erikoinen. Omenaa ei ole kuvattu Krannilan kirjassa.

Harri oli arvioinut mehun makeuden 3/5, hapokkuuden 1/5 ja flavourin 5/5. Mehun aromi oli hänen mukaan voimakas, erikoinen, jopa paha. Mehun saanto oli 63 %. Erikoisen aromin vuoksi omenan käyttö siiderin valmistukseen on kyseenalainen.

Keltakaneli

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keltakaneli on punaviiruinen, kanelimausteinen omena.

Keltakanelin omena oli keskikokoinen tai isohko. Sen hedelmissä oli vähän rupea ja muumiotautia. Omena on punaviiruinen. Omena oli kypsynyt syyskuun alussa. Kypsän hedelmän malto on pehmeä, maku makeahko eikä kovin hapokas. Kanelimausteisuus on selvä. Krannilan kirjassa maku on arvioitu miellyttäväksi.

Harri arvioi mehun makeuden 4/5, hapokkuuden 2/5 ja flavourin 4/5 ja sanallinen arvio oli hyvä, nami mehu. Soveltuu erinomaisesti siiderin valmistukseen osakomponenttina.

Koritshnoje Novoje

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koritshnoje Novoje oli hyvin satoisa 2016. Omenat olivat lähes ruvettomia,  keskikokoisia tai isohkoja.

Lajikkeen omenat ovat terveitä, lähes ruvettomia eikä muumioita esiintynyt. Hillittykasvuinen omenapuu oli aivan omenien peitossa 2016. Omenat ovat keskikokoisia tai isohkoja, voimakkaan punaviiruisia. Kovamaltoiset omenat ovat mehukkaita, eivät kovin makeita tai hapokkaita. Niissä on jonkin verran mausteisuutta. Krannilan kirjassa makua kuvataan lievähappoiseksi, makeahkoksi ja voimakkaan aniskanelimausteiseksi.

Mehun sokkotestissä Harri arvioi makeuden 3/5, hapokkuuden 2/5 ja mausteisuuden 5/5. Sanallisesti hän kuvasi makua miellyttäväksi ja pyöreäksi. Linkouksessa mehun saanto oli 63 %. Soveltuu erinomaisesti siiderin tekoon.

Koritshnoje Tumanoje Susova

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koritshnoje Tumanoje Susova on terve, suurehko omena. Maussa on selvä kanelimausteisuus

Koritshnoje Tumanoje Susova on suurehko punaviiruinen omena. Omenissa ei esiintynyt rupea, ja puussa oli hyvin vähän muumiotautisia hedelmiä. Kypsä omena on mehukas, makeahko, hapokas ja kanelimausteinen. Krannilan kirjassa makua ei ole luonnehdittu.

Mehun makutestissä Harri antoi makeudelle arvosanan 5/5, hapokkuudelle 2/5 ja flavourille 3/5. Mehu oli pinkki ja sen jälkimaku pitkä. Mehulinkovalmistuksessa mehun saanto oli 58 %. Soveltuu hyvin siiderinvalmistukseen osakomponenttina.

Luotsi

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luotsi on hyvin satoisa, kaunisomenainen puu.

Lajikkeessa oli hyvin vähän rupea, mutta syyskuussa ilmestyi jonkin verran muumiotautisia omenoita. Omenat ovat isohkoja ja hyvin punaisia. Niiden malto on kovaa ja mehukasta. Omena on maultaan hapokas, jonkin verran mausteinen, mutta ei kovin makea. Krannilan kirjassa makua kuvataan mausteiseksi ja happoiseksi.

Mehun makutestissä Harri arvioi makeuden 3/5, hapokkuuden 4/5 ja flavourin 5/5. Sanallisesti hän kuvasi makua hyväksi ja tasapainoiseksi. Linkouksessa mehun saanto oli 66 %. Soveltuu erinomaisesti siiderin valmistukseen.

Melba

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Melban omenat ovat hyvin rupisia ja muumiotautiakin esiintyi. Puu on ollut hyvin satoisa, mutta osa sadosta menetetään muumiotaudin takia. Omenat ovat mehukkaita ja aromaattisia.

Melban omenat ovat punaviiruisia keskikokoisia tai isohkoja hedelmiä. Lajike on hyvin rupiherkkä ja muumiotautisia on esiintynyt runsaasti 2016. Omena on mehukas, mausteinen, hapokas ja makeahko. Krannilan kirjassa makua on luonnehdittu sanoilla: makean viinihappoinen ja hyvin aromaattinen.

Mehun makutestissä Harri arvioi mehun makeuden 3/5, hapokkuuden 4/5 ja flavourin 4/5. Makua hän arvioi sanallisesti voimakkaaksi ja jälkimakua pitkäksi. Melba-omenat tuottivat mehua 65 % linkouksessa. Soveltuu erinomaisesti siiderin valmistukseen muihin lajikkeisiin yhdistettynä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Melba vuonna 2018, jolloin sato oli erinomainen ja omenissa ei ollut rupea.

 

”Moskovan Päärynäomena” vai Astrakaani Isokuulas 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puun hedelmät ovat hyvin rupisia ja muumiotauden takia puolet sadosta menetettiin 2016. Omenat ovat erikoisen suuria.

Puu on myyty Moskovan Päärynäomenalajikkeena, mutta todennäköisesti ei ole se. Mahdollisesti on Astrakaani Isokuulas. Lajike eroaa Moskovan Päärynäomenasta siinä, että on aikaisempi, herkkä ruvelle ja huomattavan suurikokoinen.

Hedelmät ovat todella isoja, kellertäviä ja punaviiruisia. Lajike on hyvin herkkä ruvelle ja muumiotautisia oli runsaasti 2016. Sen malto on pehmeää, mehukasta, hapokasta ja makeaa. Osa omenista oli ylikypsynyt puussa syyskuun aikana.

Harri arvioi mehun makeuden arvosanalla 4/5, hapokkuuden 2/5 ja flavourin 3/5 ja sanallisesti makua tasaiseksi ja hieman pliisuksi. Linkouksen saanto oli 56 %. Voidaan käyttää siiderin valmistuksessa antamaan makeutta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Omena vuonna 2018, jolloin omenissa ei esiintynyt rupea ja muumiotautiakin oli hyvin vähän.

Paasikivi 2

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paasikivi 2:n hedelmät olivat hyvin rupisia ja montaa omenaa puusta ei saatu.

Paasikivi 2:n omenat ovat keskikokoisia ja punaviiruisia. Puu on tuottanut hyvin vähän satoa ja sekin sato on ollut ruven ja muumioiden pilaama. Omena on kovamaltoinen, mehukas, ei kovin makea ja siinä on jonkin verran hapokkuutta. Omenaa ei ole kuvattu Krannilan kirjassa.

Harri arvioi mehun makeuden 3/5, hapokkuuden 4/5 ja flavourin 3/5. Mehu oli pinkkiä väriltään, ja hän kuvasi makua tasapaksuksi. Omenat tuottivat mehua 65 % pikkulingolla. Hapokkuuden takia voidaan käyttää siiderin teossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paasikivi 2 vuonna 2018. Hedelmät täysin vapaat ruvesta. Satokin on melko hyvä.

 

Prizemlennoje

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Prizemlennoje on pieni omena. Puu on hyvin satoisa, mutta tiputtaa omenia ennen kypsymistä.

Prizemlennoje on punaviiruinen ja pieni omena. Siinä on vain hyvin vähän rupisuutta, mutta jonkin verran muumiotautia esiintyi tänä vuonna (2016). Puu on ollut hyvin satoisa, mutta tiputti todella paljon omenoita elokuussa ennen niiden kypsymistä. Omena on kova, mehukas, hapokas, mausteinen eikä kovin makea.

Harri arvioi mehun makeuden 3/5, hapokkuuden 4/5 ja flavourin 3/5. Sanallinen arvio oli hapan, pistävä ja vaativa. Mehulinkovalmistuksessa mehun saanto oli 61 %. Voidaan käyttään siiderin valmistuksessa antamaan hapokkuutta.

Slava Popediteljam

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Slava Popediteljamin omenat ovat voimakkaan punaviiruiset, lähes punaiset ja terveet.

Lajikkeen omenissa ei ollut rupisuutta ja hyvin vähän muumioita. Ne ovat keskikokoisia tai isohkoja, lähes punaisia. Kovamaltoinen omena on erittäin mehukas. Maultaan Slava on hapokas, mausteinen ja makeahko. Krannilan kirjassa maltoa kuvataan rapeaksi, mehukkaaksi, kevytsyöntiseksi vaikka tiiviiksi, maultaan sopivan happoisaksi ja makeaksi.

Mehun makutestissä Harri arvioi makeuden 4/5, hapokkuuden 2/5 ja flavourin 4/5. Makua hän kuvasi päällekäyväksi, voimakkaaksi, mutta jälkimakua ohueksi. Slavan mehusaanto oli linkouksessa 59 %. Soveltuu makeutensa ansiosta hyvin siiderin valmistukseen.

Sugisdessert

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sugisdessert on terve lajike, jonka keskikokoiset omenat ovat aromaattisia.

Sugisdessertin omenat ovat keskikokoisia, punaviiruisia vihertävällä pohjavärillä. Omenat ovat olleet terveitä, niissä ei ole ollut rupea ja erittäin vähän muumiotautia. Omena on melko hapoton, mausteinen, ei kovin mehukas ja makeahko. Krannilan kirjassa makua kuvattiin raikkaan happoiseksi, makeaksi ja aromaattiseksi.

Mehun makeudeksi Harri arvioi 3/5, hapokkuudeksi 1/5 ja flavourin 4/5. Sanallisesti hän kuvasi maun maukaaksi perusomenaksi.Omena tuotti mehua 61 % linkouksessa. Soveltuu hyvin siiderin valmistukseen osakomponenttina.

Särsö

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Särsö on punaviiruinen omena, jossa ei esiintynyt rupisuutta. Kypsyy syyskuun alussa.

Särsö  on keskikokoinen tai isohko punaviiruinen omena. Siinä ei esiintynyt rupisuutta ja muumiotautisia oli vain jokunen. Kypsän omenan malto on pehmeä ja mehukas. Se ei ole kovin makea eikä myöskään hapokas. Krannilan kirjassa maltoa on kuvattu kiinteäksi, hennon happoisaksi ja vähän makeaksi ja miellyttäväksi.

Mehun makutestissä Harri arvioi makeuden 3/3, hapokkuuden 3/3 ja flavourin 3/3 ja sanallisesti pistäväksi. Mehun väri oli pinkki. Mehulinkovalmistuksessa mehun saanto oli 59 %. Käyttösuositus oli mehun valmistus.

Viite

Anssi Krannila ja Anne Paalo: Omenapuu, Moreeni 2010.

Siideriomenalajikkeet

Dabinet

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Dabinet on ollut hyvin runsassatoisa myös aikaisempina vuosina, kun muita siideriomenoita on ollut vähän.

Dabinet-puissa on ollut hyvin runsas sato v. 2016. Omenat ovat pieniä, punaviiruisia ja terveitä, joten niissä ei ole ollut rupisuutta eikä muumiotautia. Omena oli melko mauton, hapokkuutta ei ollut, jonkun verran makeutta ja tanniinia.

Mehun makeuden Harri arvioi 3/5, hapokkuuden 2/5 ja flavourin 4/5. Tanniinin määrän hän arvioi 5/5 ja maun hän arvioi ohueksi ja tanniinin maun peittämäksi. Dabinetin mehun saanto linkouksessa oli 62%. Soveltuu erinomaisesti siiderin valmistukseen.

Harry Masters Jersey

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Harry Masters Jersey-puut eivät ole olleet kovin satoisia.

Lajikkeen omenat ovat pieniä ja punaviiruisia. Omenat ovat terveitä, sillä niissä ei ole esiintynyt rupisuutta tai muumiotautia. Omena on makeahko, ei hapokas ja tanniinin maku on selvä.

Mehutestissä Harri arvioi makeuden 2/5, hapokkuuden 1/5 ja flavourin 3/5. Tanniinia mehussa oli 5/5. Hän kuvasi makua ohueksi ja vetiseksi sekä tanniinin maun olevan vallitseva. Mehun saanto oli 53 %. Soveltuu erinomaisesti siiderin valmistukseen tanniinisuuden vuoksi.

Michelin

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Michelinin omenat ovat vihreät ja pienet. Puu oli hyvin satoisa 2016.

Michelinin omenat ovat terveet, ei rupea, ei muumioita. Omenat ovat vihreitä ja pieniä. Maultaan ne ovat kuivahkoja, makeahkoja ja hapokkuutta ei havaittavissa. Tanniineja oli vain vähän.

Mehutestissä Harri arvioi makeuden 3/5, hapokkuuden 3/5 ja flavourin 5/5. Tanniinit hän arvioi 3/5. Kehua hän kuvasi tasapainoiseksi. Mehun saanto oli 59 %. Soveltuu erinomaisesti siiderin tekoon hapokkuuden vuoksi.

Sommerset Redstreak

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sommerset Redstreak-lajikkeen omenat ovat voimakkaan punaviiruiset.

Lajike ei ollut kovin satoisa vuonna 2016. Omenat ovat pienikokoisia ja voimakkaan punaviiruisia. Ne ovat terveitä, ei rupea, eikä muumioita. Omenat ovat mehukkaita, makeahkoja, niissä ei ollut hapokkuutta eikä paljon tanniineja. Ne ovat lähes hyvänmakuisia.

Mehun makutestissä Harri arvioi makeuden 2/5, hapokkuuden 1/5 ja flavourin 3/5. Tanniineja oli mehussa hänen arvionsa mukaan 5/5, makua oli vaikea arvioida tanniinipitoisuuden takia. Mehun saanto oli 60 %. Soveltuu tanniinisuuden takia hyvin siiderin tekoon.

Taylors

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Taylors oli hyvin satoisa vuonna 2016. Omenat ovat pieniä ja punaviiruisia.

Omenalajike on hyvin terve. Omenoissa ei ollut rupisuutta eikä muumiotautia. Omenat ovat pieniä ja voimakkaan punaviiruisia. Lajike on melko kuiva, tanniininen, hapoton, jonkin verran makeutta. Omena ei ollut kovin pahanmakuinen.

Harri arvioi mehun makeuden 4/5, hapokkuuden 2/5 ja flavourin 4/5. Tanniini sai arvion 2/5 ja makua hän kuvasi samettiseksi ja runsaaksi. Mehulinkouksessa saanto oli 60 %. Lajike sopii erinomaisesti siiderin tekoon.

Tremlets Bitter

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tremlets Bitter-lajikkeen omenat ovat punaisia ja pienikokoisia.

Tremlets Bitter-omenat ovat terveitä. Niisä ei ollut rupisuutta eikä muumiotautiakaan. Ne ovat punaisia ja pienikokoisia. Puu ei ollut kovin satoisa vuonna 2016. Omena on mehukas,  mutta pahanmakuinen. Tanniinin maku on vallitseva.

Mehun makutestissä Harri arvioi makeuden 1/5, hapokkuuden 1/5 ja flavourin 2/5. Sanallinen arvioi oli outo ja ohut maku. Tanniineja hän arvioi lajikkeessa olevan 4/5. Linkouksessa mehun tuotto oli 61 %. Soveltuu tanniinipitoisuuden takia hyvin siiderin tekoon.

Yarlington Mill

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yarlington Mill oli ensimmäisen kerran hyvin satoisa 2016

Lajikkeen omenat olivat pienet tai keskikokoiset. Ne ovat voimakkaan punaviiruiset. Lajike on terve kuten muutkin englantilaiset siideriomenalajikkeet Puolakassa. Sato oli erinomainen, vaikka molemmat puut olivat pieniä. Omenassa oli vain vähän makeutta, happoja en tunnistanut eikä tanniinin määrä ollut vallitseva.

Mehun maun sokkotestissä Harri arvioi sen makeuden 2/5, hapokkuuden 2/5 ja  flavourin 3/5. Tanniineja oli mehun maussa 5/5. Makua hän luonnehti hyväksi siiderin valmistusta ajatellen ja tanniinin peittämäksi. Mehun saanto oli 51 % linkouksessa. Soveltuu tanniinisuuden vuoksi erinomaisesti siiderin tekoon.